Olen lukenut itseään turhan nokkelana ennenkin pitäneen Leevi Lehdon "kääntämää" yhdysvaltalaisen runoilijan Charles Bernsteinin runokokoelmaa "Parsing"(1976), joka Lehdon kääntämänä on "Parsing / Jäsentäen"(2009) ja osaltaan pelkkää surkuhupaisaa pelleilyä Lehdon taholta, joka on tapansa mukaan käyttänyt toisen tekstiä omien teorioidensa lähtökohtana ja julkaisee tuloksena olevan roskan tämän toisen nimissä. 

Lehto kirjoittaa innoissaan, että "annoin arkipuheisuuden suomennoksessa tunkeutua myös oikeinkirjoitukseen - tavalla, joka englannin kielessä ei toisaalta olisi mahdollistakaan" (mikä on uutinen minulle, englannin kielioppi ja oikeinkirjoitus murtuu siinä missä suomenkin) ja "annoinkin raakakäännöksen tekemisen tästä jaksosta Googlen translate-toiminnolle."

Tämä näkyy järkyttävästi. Bernstein kirjoittaa esimerkiksi "It sort of comes to you. I never look at it. The touch. My hands fit. It's the feel. I just look at them." Lehto "kääntää" tämän: "Se sille vaan ninku tulee suhu. Mä ikinä vilkasekaan siihe. Kosketus. Mun kädet sopii. Se on se tuntu. Mä vaan katson niitä." Tai: "I could never converse with anyone about it." Lehto: "Ikinä vois jutella kenenkää kaa siitä."

Lehdolla on vielä kovat luulot itsestään, kuten hänen kerskuntansa James Joycen "Ulysseksen" käännöksen suhteen osoittaa. Siinäkin Lehto tosin luuli kirjoittavansa parempaa James Joycen tekstiä kuin Joyce itse ja laittoi omiaan kirjan.