Yhteiskunta ei ole organismi, vaan ekosysteemi. Se koostuu osittain symbioosissa elävistä sosiaalisista rakenneverkostoista, mutta vain osittain; terveessä yhteiskunnassa ekosysteemin osien yhteistoiminta ei ole tärkein tekijä, vaan avoimen konfliktin puute niiden välillä. Sairaassa yhteiskunnassa eri sosiaalisten verkostorakenteiden välisiä ristiriitoja ei kyetä estämään tai rajoittamaan, vaan ne puhkeavat avoimiksi konflikteiksi, jotka leviävät läpi ekosysteemin.
Yhteiskunnan toiminnassa tärkeintä on juuri konfliktien välttäminen ja yhteiskunnan eri sosiaalisia rakenneverkostoja yhdistäviä ja niiden välisiä suhteita hallitsevia virallisia ja epävirallisia lakeja ja käyttäytymissääntöjä täytyy tarkastella ensisijaisesti juuri tästä näkökulmasta. Yhteistoiminnalla on yhteiskunnan kannalta vain toisarvoinen merkitys, joskin siinä elävien ihmisten kannalta tämä toissijainen merkitys näyttäytyy tärkeämpänä niin kauan kuin ristiriidat pysyvät hallinnassa.
Eri yhteiskuntien välillä on huomattavia eroja siinä, miten ristiriitojen välttämiseen ja yhteistoimintaan kyetään. Mitä monimutkaisempi ("kehittyneempi") yhteiskunta, sitä verhotumpia muotoja näiden tavoitteiden saavuttaminen saa - ideologisesti, aatteellisesti, uskonnollisesti jne. Mitä paremmin yhteiskunta onnistuu ristiriitojen välttämisessä, sitä luonnollisempina
ja itsestäänselvinä nämä ristiriitojen välttämisen ja yhteistoiminnan muodot näyttäytyvät.
Kun yhteiskunnan ristiriitojen välttämismekanismit alkavat pettämään, sitä enemmän yhteiskunnan itseään ylläpitävät mekanismit alkavat näyttämään siinä elävien ihmisten näkökulmasta pakottamiselta vapaaehtoisuuden, itsestäänselvyyden sijaan. Yhteiskunnan eniten (sillä jokaisella sen osalla on valtaa, vaikka sitä ei tunnustettaisi tai edes tunnistettaisi tietoisesti) valtaa käyttävät osat joutuvat turvautumaan yhä enemmän pakottamiseen, mikä osaltaan tekee sosiaalisten verkostorakenteiden väliset ristiriidat ja konfliktit niiden välillä todennäköisemmiksi - ja lisää "tarvetta" turvautua pakottamiseen.
Näin yhteiskunta tulee yhä sairaammaksi ja ajautuu yhä vahvemmin koko ekosysteemin kattavaa konfliktia. On mahdollista, että tilanteen ratkaisemiseksi yhteiskunta joutuu hylkäämään vallitsevat ideologiset ja uskonnolliset muodot jotka ovat olleet aiemmin vakautta luova tekijä, mutta jotka nyt nähdään - niiden petettyä - epävakauden lähteinä.
Osa sosiaalisista verkostorakenteista voi kokea saman. Ne voidaan sulkea tai ne voivat sulkeutua ekosysteemin ulkopuolelle, joka näin jakautuu. Tai ne voidaan kokonaan eliminoida, joko siirtämällä tai rajoittamalla (sillä ihmiset kuuluvat useisiin eri sosiaalisiin verkostorakenteisiin) niiden piirissä olevat ihmiset osaksi toisia sosiaalisia verkostorakenteita tai poistamalla itse ihmiset kokonaisuudessaan, mikä saa etnisen puhdistuksen, kansanmurhan tai valtion tai muun poliittisen hallintorakenteen jakautumisen.
