Vaikka olin kirjoittanut runon jo niinkin aikaisin kuin 1985 koulussa, niin varsinaisesti minut sai kirjoittamaan runoja Kaarlo Sarkian(1902-45) koottujen runojen lukeminen kesällä 1989. Valitettavasti henkilökohtaisen nostalgiani kannalta sinä kesänä vihreäkantiseen vihkoon kirjoittamani täysin epäitsenäiset pastissit Sarkian runojen tyyliin ovat kadonneet. Myöhemmin Sarkian sijaan esikuvikseni tulivat 1950-luvun suomalaiset modernistit, mutta Sarkian syyksi luen sen, että olen vajaan 24 vuoden aikana kirjoittanut omien epätäsmällisten laskelmieni mukaan jopa 6000 runoa.

Sarkian suhteen myötämielisyyttäni häntä kohtaan herätti myös anekdootti siitä, kuinka hän kerran Italian matkallaan joskus käsittääkseni 1930-luvun alussa oli ilmeisen huonolla italian kielellä pitänyt juovuspäissään fasismin vastaisen puheen kirkon portailla seisten. Etenkin siksi, koska Sarkian kirjalliset tuttavat Suomessa tapasivat olla äärioikeistolaisia ja moni oli fasismin myötäjuoksija.