Arabian niemimaan uskonnollisesta tilanteesta annetaan hieman harhaanjohtava tilanne; kristittyjä oli enemmänkin ja suurin osa alueen juutalaisista oli ilmeisesti käännynnäisten jälkeläisiä ja juutalaisuuden kukoistuskausi osui aikaan jolloin he hallitsivat Himyarin kuningaskuntaa nykyisessä Jemenissä 380-525.

Tuo vaihe päättyi Aksumin ja Itä-Rooman kristittyjen valtakuntien sotilaalliseen interventioon, "humanitaarisin" perustein - Himyarin viimeinen juutalainen kuningas oli toteuttanut kristittyjen joukkomurhan. Todellisena syynä (joukkomurha lähes varmasti tapahtui kyllä) oli Himyarin pyrkimys liittoutua Sassanidi-dynastian hallitseman Persian valtakunnan kanssa.

Himyarista tehtiin Aksumin vaikutuspiiriin kuuluva kristitty kuningaskunta, mutta vuoden 570 paikkeilla Persia - käyttäen hyväkseen Itä-Rooman vaikeaa sotilaallista tilannetta Italiassa, jonne langobardit olivat hyökänneet vuonna 568 - hyökkäsi ja miehitti Himyarin, halliten sitä seuraavat kuusikymmentä vuotta.

Profeetta Muhammedin toiminta taas sijoittuu antiikin maailman päätöksenä joskus nähtävän suursodan aikaan, jolloin Itä-Rooma ja Läntinen Gök-turkkilaisten Imperiumi taistelivat Persiaa ja Avaarien kaanikuntaa vastaan vuosina 602-628. 

Ennen sodan käännekohtaa Persialla oli hallussaan Itä-Rooman omistukset koko Lähi-Idässä Egyptiä myöten ja vuonna 626 avaarit piirittivät Konstantinopolia. Jerusalem oli Persian käsissä vuodesta 616. Itä-Rooman alaisuudessa sen etupiiriin kuuluneita arabiheimoja hallinneet arabiruhtinaat menettivät asemansa, kun taas Persian suurkuningas oli lakkauttanut sen alaisuudessa toimineen lakhmidien dynastien hallitseman al-Hiran arabikuningaskunnan ja teloittanut sen viimeisen, kristityn, kuninkaan vuonna 602. 

Sota päättyi entiset rajat palauttaneeseen rauhansopimukseen vuonna 629, mutta jätti Persian perimyskamppailusta seuranneen kaaoksen valtaan ja molempien suurvaltojen armeijat heikkoon tilaan; kun muslimit aloittivat hyökkäyksensä Muhammedin kuoleman jälkeen, oli molemmilla suurvalloilla varsin löyhä ote ja vähän joukkoja alueillaan Arabian niemimaan ympärillä ja Persian osalta myös Arabian niemimaalla.

Uskonnolliset kysymykset sivuuttaen Islaminuskon voi nähdä puhtaasti eräänlaisena itsenäisyysjulistuksena, irtautumisena taistelevien suurvaltojen vaikutuspiiristä ja niiden jalkoihin jäämisestä.

Perinteisten poliittisten ja kulttuurillisten arabijohtajien jääminen suurvaltojen jalkoihin auttoi islaminuskoa saamaan ensin Arabian niemimaan haltuunsa ja suursotaa seurannut sekasorto ja suurvaltojen heikkoudentila mahdollistivat sen jälkeisen laajenemisen. Monin paikoin paikalliset yhteisöt sopivat omin päin antautumisesta muslimeille, haluttomina kokea uutta sotaa ja lisää hävitystä.